Liisa-Väkevä-web

Liisa Väkevä

Dosentti, LKT, ihotautien erikoislääkäri
“Tutkimus opettaa katsomaan tauteja pintaa syvemmältä”

Lääketieteen ja kirurgian tohtori Liisa Väkevä kiinnostui ihotaudeista ja niiden taustatekijöistä tutkimuksen kautta. Näkyvät vaivat iholla ovat otollisia tutkittavia ja Liisalle visuaalisuus on tärkeää myös potilastyössä. Diagnoosiin ei aina tarvita suurta määrää apuvälineitä, vaan kokenut lääkäri saa paljon tietoa omiin silmiinsä luottaen.

“Visuaalisuuden ohella parasta ihotautilääkärin työssä on potilaiden auttaminen. Monet sairaudet eivät ole hengenvaarallisia, mutta vaikuttavat potilaaseen valtavasti. Esimerkiksi kutina on pahimmillaan sietämätön ja jopa invalidisoiva vaiva. Ihotaudeissa oireita ja sairauksien syitä on laidasta laitaan, mikä tekee työstä mielenkiintoista. Valtaosaan löytyy myös tehokas hoito.”

Päivätyössään HUSissa Liisa työskentelee yleisihotautien lisäksi haastavien iholymfoomapotilaiden parissa. Tavoitteena hänellä on jatkaa tutkimusta lääkärintyön ohella ja olla mukana kehittämässä alaa potilaiden parhaaksi. Liisa tunnetaan empaattisena ja kuuntelevana lääkärinä, jonka vastaanotolta löytyy kokemusta ja apua monenlaisiin ihosairauksiin.

 

Seuraavat vapaat ajat

Ei vapaita aikoja juuri nyt. Tarkista tilanne myöhemmin tai valitse toinen asiantuntija.
{{ appointment['time'] }}
{{ appointment['ApptLength'] }} min
{{ appointment['formatted_date'] }}
{{ appointment['location_name'] }}
{{ appointment.person.name }}
{{ appointment.person.title }}

Erityisosaaminen

  • akne
  • atooppinen ekseema
  • ihon infektiot
  • syylät ja molluskat
  • kryo-hoidot (nestetyppijäähdytys)
  • luomien poistot
  • lasten iho-ongelmat
  • psoriaasi
  • käsi-ihottumat
  • ei lasertoimenpiteitä

Kielet

Englishen
Finnishfi
Swedishsv

Hinnat

  • 20 min 138,00 €*
  • 30 min 178,50 €*

*Vastaanoton hintaan sisältyy käytetyn vastaanottoajan lisäksi myös asiantuntijan potilastietojärjestelmiin tekemät kirjaukset ja tutustuminen mahdollisiin esitietoihin. Vastaanottokäynnin hinnan lisäksi veloitetaan poliklinikkamaksu 34,00 €, johon sisältyy e-reseptit. Lisäksi veloitetaan Kanta-maksu 3,50 €. Vastaanotolla mahdollisesti tehdyt tutkimukset ja toimenpiteet laskutetaan erikseen. Hinnoissa ei ole huomioitu Kela-korvausta. Voit tutustua hinta-arvioihin hinnastostamme.

Faktat

  • Dosentti, lääketieteen ja kirurgian tohtori
  • Ihotautien erikoislääkäri
Ihosairaala