Ihotautien erikoislääkäri Ville Kiiski hoitaa kaikenlaisia ihosairauksia aknesta ihosyöpiin ja sukupuolitauteihin aina diagnoosista kirurgisiin toimenpiteisiin. Lääkäriksi Ville on tiennyt ryhtyvänsä aina, sillä ihmiskeho ja sen suhde ympäristöön kiinnostivat jo pienestä pitäen. Ihotaudeissa taas yhdistyvät visuaalisuus ja käsillä tekeminen, minkä vuoksi ne olivat Villelle luonnollinen valinta erikoisalaksi.
“Ihotaudeissa on todella laaja skaala diagnooseja ja toimenpiteitä, joten sekä visuaalisuus että kädentaito ovat jatkuvasti käytössä. Parasta työssä ovat tyytyväiset potilaat, jotka saavat avun vaivoihinsa. Erityisesti nuorten aknepotilaiden kanssa taudin vaikutus voi olla henkisesti valtava ja on äärettömän palkitsevaa nähdä hoidon tepsivän ja olon helpottuvan. Yleensäkin ihotaudeissa psykologinen puoli ja potilaan elämänlaatu on huomioitava fyysisten oireiden ohella.”
Vastaanottotyössä Ville korostaa potilaan kohtaamisen tärkeyttä. On tärkeää, että lääkärillä on aikaa kuunnella potilasta ja keskustella hänen kanssaan mahdollisista hoitomenetelmistä. Villen tavoite on aina optimoida hoitotulos niin, että potilaan elämänlaatu paranee mahdollisimman kokonaisvaltaisesti. Myös jatkuva kehitys on Villelle tärkeää. Hän on valmistunut tohtoriksi Helsingin yliopistosta. Uusi tieto ja sen soveltaminen hoitotyöhön ovat avain entistä parempaan ammattitaitoon ja hoitotuloksiin.