Punkki ja punkkipihdit

Borrelioosi on monen kauhu

Kesän tullen punkit ja borrelioosi aiheuttavat yleistä pelkoa. Suomessa varhaisvaiheen borrelioosiin sairastuu vuosittain noin 3000-4000 ihmistä. Sairaus on mahdollista hoitaa varhaisessa vaiheessa pois, joten syytä hysteriaan ei ole. Ihotautilääkäri Jaana Panelius kertoo, miten suojaudut punkeilta ja tunnistat borrelioosin.
Varaa aika ihotautilääkärille >

Borrelioosi on bakteerin aiheuttama infektio

Borrelioosi on spirokeetta-bakteerin aiheuttama tauti. Punkit voivat saada bakteerin pienistä nisäkkäistä tai linnuista. Ihotautien erikoislääkärin ja borrelioosia tutkineen Jaana Paneliuksen mukaan borrelioositartunnassa punkin kiinnittymisaika on avainasemassa.

“Puutiaisista eli punkeista 10-30% kantaa bakteeria ja se voi tarttua ihmiseen, jos punkki on ihossa kiinni yli 12 tuntia. Riski saada bakteeri muutaman tunnin kiinnittymisestä on todella pieni”, Panelius toteaa.

Myös punkkien varhaismuodot, eli nymfit, voivat tartuttaa bakteerin ihmiseen.  

“Nymfit ovat usein niin pieniä, ettei ihminen huomaa niitä. Ne irtoavat ihosta itsestään muutaman vuorokauden kuluttua tultuaan kylläisiksi, mutta tartunta ja oireet ovat samat kuin täysikasvuisen punkin levittämässä taudissa”, Panelius lisää.

Tärkeintä on tehdä punkkitarkastus joka ilta koko perheelle

Punkeilta voi yrittää suojautua vaatteilla, jolloin niiden on vaikeampi päästä tarttumaan ihoon. Vaatetus ei kuitenkaan ole tae sille, etteikö punkkeja tulisi. Punkkikarkotteiden tehoa pidetään kyseenalaisena, sillä niiden kesto on lyhytaikainen. Punkin löydyttyä se tulee heti irrottaa ihosta punkkipihdeillä. Panelius suositteleekin tarkastamaan ihon joka ilta.

“Paras torjuntakeino on tehdä punkkitarkastus joka ilta ja irrottaa punkit pihdeillä mahdollisimman pian. Näin kiinnittymisaika jää mahdollisimman pieneksi ja tartunnan riski pienenee”, hän vinkkaa.

Borrelioosia kantavat punkit ovat Suomessa yleisimpiä Ahvenanmaalla ja saaristoalueella sekä eteläisen Suomen rannikkoalueilla, mutta niiden määrä ja levinneisyys kasvaa koko maassa. Tarjolla oleva rokote ei estä borrelioosin saamista, mutta suojaa punkeista tarttuvalta virukselta, joka voi aiheuttaa aivokalvontulehdusta.

Noin puolelle bakteeri-infektion saaneista ilmaantuu alkuvaiheen laajentuva ihottuma

Ensimmäiset oireet infektiosta näkyvät yleensä iholla aikaisintaan viikon jälkeen punkin puremasta. Kiinnitysalueen iho punoittaa ja siihen voi ilmestyä kasvava rengasmainen ihottuma. Punoitus voi johtua myös pelkästä punkin pureman ärsytyksestä, jos ihottuman läpimitta on pienempi kuin 5 cm. Varsinaiset oireet alkavat Paneliuksen mukaan viiveellä.

“Noin 1-2 kk kuluttua punkin puremasta voi esiintyä ns. lymfosytooma, joka on yleisempi lapsilla. Tässä nähdään punoittava pattimainen muutos korvalehdessä, rintarauhasen tai kivespussin iholla. Osalla bakteerin saaneista voi borrelioosi siirtyä suoraan myöhempään vaiheeseen”, Panelius kuvailee.  

Myöhäisvaiheen iho-oire saattaa ilmestyä vasta muutaman vuoden kuluttua punkin puremasta,  siinä käsien ja jalkojen iho muuttuu ohuen pergamenttimaiseksi ja rusehtavan punoittavaksi. Myöhemmän vaiheen infektioihin voi liittyä hermostollisia tai niveloireita.

“Borrelioosin aiheuttama tulehduksen alku- sekä myöhäisempi vaihe saadaan hoidettua pois lääkärin määräämällä antibioottikuurilla, jonka pituus määräytyy tulehduksen laajuuden ja etenemisen mukaan” Panelius kertoo.

Milloin lääkäriin?

Paneliuksen mukaan punkin puremaa tulee tarkkailla, vaikka heti ei ilmenisi selkeitä oireita borrelioositartunnasta.

“Lääkäriin on syytä mennä, jos pureman ympärille muodostuu kasvava, minimissään 5 cm:n yhtenäinen punoittava läikkä tai rengasmaisia ihottumaläiskiä. Näin infektio huomataan ajoissa ja hoito voidaan aloittaa”, Panelius ohjeistaa.

Varaa aika ihotautilääkärille >

Samankaltaisia artikkeleita

Märkärupi tarttuu helposti
Iho

Märkärupi tarttuu helposti

Märkäruvesta kärsivät eniten pienet lapset, joiden välillä märkärupi myös tarttuu helposti. Myös urheilijat ja atooppisesta ihottumasta kärsivät sairastuvat herkemmin märkärupeen.

Lue lisää >>
Ihosairaala