Iontoforeesihoito liikahikoiluun

Iontoforeesihoidot liikahikoiluun

Oletko kiinnostunut plastiikkakirurgisista hoidoista? Asiantuntijan konsultaatio nyt 0€ – varaa aika.

Iontoforeesihoidot liikahikoiluun

Liikahikoilu on kiusallinen vaiva, johon on olemassa kivuton hoito. Etenkin kämmenissä ja jaloissa on hikirauhasia, joiden toimintaa voidaan vähentää iontoforeesihoidolla. Iontoforeesihoidossa sähkövirran ionit vähentävät hikirauhasten aktiivisuutta. Hoito tapahtuu käsien ja jalkojen osalta asettamalla hoidettava alue pieneen vesialtaaseen, jonka kautta galvaaninen virta johdetaan kehoon.

Iontoforeesihoidon ohjaus tapahtuu sairaanhoitajan toimesta. Hoitoja annetaan yleensä 10 kerran sarjana, jotka toteutetaan noin kolmen viikon jaksolla. Suositeltu hoitorytmi on ensimmäisellä viikolla 5 hoitokertaa, minkä jälkeen seuraavilla viikoilla esimerkiksi 2-3 hoitoa viikossa. Hoidontarve arvioidaan yksilöllisesti ja hoitoa jatketaan tarvittaessa. Yksi hoitokerta kestää 15 minuuttia.

Sairaanhoitajamme ovat apunasi koko hoidon ajan. He kertovat ennakko- ja jatkotoimenpiteistä sekä suorittavat itse hoidot yksilöllisen tarpeesi mukaan.
Varaa aika iontoforeesihoitoon >

Liikahikoilua voidaan hoitaa myös pistoksin

Liikahikoilua esiintyy yleisimmin kämmenten, jalkapohjien ja kainaloiden alueella ja sen vuoksi kannattaa hakeutua lääkäriin, mikäli se häiritsee elämää. Kämmenet ja jalkapohjat hoituvat iontoforeesihoidolla, mutta esimerkiksi kainaloiden liikahikoilua hoidamme vain botuliinipistoksin. Jos et ole varma, onko iontoforeesihoito sinulle oikea vaihtoehto, voit myös varata ajan ihotautilääkärin vastaanotolle suoraan alta ja kysellä muista hoitovaihtoehdoista. Mikäli sinulla on kysyttävää, autamme numerossa 010 491 2000.
Varaa aika ihotautilääkärille >

Sairaanhoitajan toimenpiteet Hinta (sis. poliklinikkamaksu)
Kryo-hoito (syylän jäädytys) 110.65 €
Kapeakaista UVB-valohoito, kertakäynti 52.74 €
Kapeakaista UVB-valohoito, 5 kerran sarja 165.59 €
Kapeakaista UVB-valohoito, 15 kerran sarja 405.82 €
Iontoforeesin ohjaus (liikahikoilu), 1 hoitokerta 51.99 €
Iontoforeesin ohjaus (liikahikoilu), 10 kerran hoitosarja 332.42 €

Teitä palvelee

Sairaanhoitaja
Sairaanhoitaja
Sairaanhoitaja

Seuraavat vapaat ajat

Ei vapaita aikoja juuri nyt. Tarkista tilanne myöhemmin tai valitse toinen palvelu.
{{ appointment['time'] }}
{{ appointment['ApptLength'] }} min
{{ appointment['formatted_date'] }}
{{ appointment['location_name'] }}
{{ appointment.person.name }}
{{ appointment.person.title }}
Ihosairaala