Diplomikosmetologi Jerry Herrala on toiminut alalla jo kolmen vuosikymmenen ajan. Hänen laaja asiantuntemuksensa on rakentunut mm. omassa kauneushoitolassa sekä ihonhoitotuotteiden neuvonnan parissa työskennellessä.
Jerryn kiinnostus alaa kohtaan heräsi jo nuorena, kun hän huomasi miten merkittävästi ihon kunto voi vaikuttaa itsetuntoon, ja miten tärkeää ihon oikea hoito oli jo tuolloin. Kosmetologina Jerry halusikin erikoistua ihon näkyvimmän osan eli kasvojen hoitoon ja tekee Ihosairaalalla nyt erilaisia ihotyypin mukaisia kasvohoitoja, ihonpuhdistuksia, kuorintoja ja kasvohierontoja.
Toimivien yksilöllisten ratkaisujen löytäminen asiakkaiden moninaisiin iho-ongelmiin on toiminut Jerryn motivaationa ja tavoitteena uran alusta alkaen. Haasteet vaikkapa aknen, pigmenttimuutosten tai kuivan ihon suhteen ovat hyvin erilaisia, mutta hyvät hoitotulokset ovat aina yhtä palkitsevia. On hienoa nähdä ja kuulla asiakkaalta, kuinka paljon ulkoinen kohennus antaa hyvää oloa myös sisäisesti.
”Suurinta onnistumisen iloa minulle tuottaa, kun saan aikaan niitä tuloksia joita asiakas on tullut hoidoista hakemaan. Erilaisten käsittelyjen ja hoitovaihtoehtojen määrä saattaa nykypäivänä hämmentää, mutta ammattitaitoisen kosmetologin tehtävä on valita hoitomenetelmät ja tuotteet, joiden avulla saadaan toivotut tulokset.”