Lapsi peseytyy

Kuinka usein lapsen tulisi peseytyä?

Lasten peseytyminen ei aina ole mitä yksinkertaisinta. Osalle lapsista suihkussa käyminen tai kylpeminen on painajainen. Kuinka usein lapsi on tarpeellista pestä ja mitkä asiat siihen vaikuttavat?
Varaa aika lasten ihoklinikalle >

Lapsen iho ei itsessään likaannu

Lapsen ikä ja aktiivisuus määrittelevät, kuinka usein lapsi on hyvä pestä. Lapsen iho ei tuota talia aikuisen ihon tavoin, joten lapsen iho ei itsessään vaadi yhtä tiheää pesua. 

Pieniä vauvoja voi kylvettää 1-2 kertaa viikossa. Vauvojen ihon sekä hiusten pesuun riittää lämmin vesi. Vaippaa vaihtaessa on hyvä pestä mahdolliset sotkut lämpimällä vedellä. Jos vauva on kuivaihoinen, voi kylpyveteen halutessaan lorauttaa mukaan ihoöljyä. 

6-11 vuoden ikäiset lapset voivat peseytyä kerran tai kaksi viikossa, mutta päivittäisestä pesusta ei ole haittaa. Tämän lisäksi pesu on usein hyödyksi hikoilun ja urheilun jälkeen, sekä jos lapsi likaantuu, esimerkiksi hiekkaan tai ruokaan. Uiskentelun jälkeen lapsi on syytä pestä, oli  sitten kyseessä uima-allas, järvi tai kylpylä. 

Jokaisen lapsen hiuspohja on erilainen, mutta yleensä kerta viikkoon tehty hiusten pesu riittää pitämään pienemmän lapsen pään puhtaana. Lapset eivät tarvitse hoitoainetta, mutta se voi auttaa pitkien ja kiharien hiusten ylläpidossa.

Tee lapselle peseytymisestä mukava hetki

Monelle lapselle peseytyminen ei ole mitä mieluisin tapahtuma. Peseytymisestä kannattaa luoda tuttu ja turvallinen hetki, esimerkiksi kylpylelujen avulla tai mukavilla rutiineilla. 

Hiusten pesua voi helpottaa suojaamalla lapsen silmät lieriöllä tai uimalaseilla, jotta vesi ei pääse valumaan niihin. Lapsen pään voi laittaa nojaamaan kylpyammeen reunaan, jolloin on helpompi säästää silmät vedeltä.

Teini-iässä pesujen tarve lisääntyy

Kun murrosikä iskee, iho alkaa tuottamaan talia ja eritteitä aiempaa enemmän. Suurin osa nuorista tiedostaa muutoksen ja käy omatoimisesti päivittäin suihkussa. Murrosikäisten on usein hyödyllistä pestä kasvot kaksi kertaa päivässä, mutta tämä riippuu myös ihotyypistä. 

Varaa aika lasten ihoklinikalle >
Lähde: AAD

 

 

 

Samankaltaisia artikkeleita

Rasvansiirron toteutus
Esteettiset hoidot

Miten rasvansiirto toteutetaan?

Rasvansiirto on monista uskomuksista huolimatta melko yksinkertainen toimenpide, eikä rasvasolujen poimimisesta jää muuhun vartaloon arpia. Ihosairaalan esteettinen sairaanhoitaja Satu Karlsson

Lue lisää >>