Saatavuushäiriö

Aknelääke isotretinoiinin saatavuushäiriö

Aknen hoitoon käytettäviä isotretinoiinilääkkeitä (Roaccutan, Accutane) ei tällä hetkellä ole saatavilla Suomen apteekeista. Lääkkeitä joudutaan ehkä odottamaan jopa kesäkuulle saakka.

Mitä tehdä jos isotretinoiinikuuriin tulee tauko?

Isotretinoiinilla on noin vuorokauden puoliintumisaika, eli lääke poistuu noin viidessä vuorokaudessa, ja aktiiviset metaboliitit reilussa viikossa kun lääke lopetetaan. Isotretinoiinikuurin taukojen vaikutuksesta lääkkeen tehoon löytyy hyvin niukasti tutkittua tietoa. Yhdessä tutkimuksessa, jossa ¾ potilaista oli isotretinoiinikuurilla, tutkittiin koronaepidemian aiheuttamia taukoja ihotautien lääkehoitoihin, ja hieman yli puolet potilaista ei saanut pahenemisvaihetta tauon aikana. Yhdysvalloissa on selvitetty, että noin 8 %:lle isotretinoiinipotilaista tulee normaalioloissakin tauko kuurin aikana. Tilanne ei siis ole tavaton.

Suosituksemme on, että jos kapseleita on vielä jäljellä, annos puolitetaan, jolloin jäljellä olevat lääkkeet riittävät tuplasti pidempään. Näin ollen tauko, jolloin lääkettä ei syödä laisinkaan, lyhenee.

Jos isotretinoiinikuurin alkuvaihe on jo ohitettu ja akne on jo rauhoittunut, voi lääkkeen tauottaa ja odottaa, että sitä on taas saatavilla.

Jos akne on hyvin vaikea tai aktiivinen, tai haittaa arjessa tai on arpeuttava, voi olla yhteydessä omaan lääkäriinsä sen suhteen, voisiko ísotretinoiinitauon ajaksi määrätä jotakin siltahoitoa, kuten antibioottia tai paikallishoitoa.

Useimmissa tilanteissa hoitolinjaa ei ole tarvetta muuttaa, vaan kuuri ainoastaan viivästyy.

On hyvä muistaa, että hedelmällisessä iässä olevilla naisilla resepti on voimassa vain viikon. Reseptin uusintaa kannattaa siis pyytää vasta kesäkuussa, koska muuten resepti raukeaa ennen kuin lääkettä on mahdollista toimittaa apteekista.

Isotretinoiinin saatavuus – tilanne 7.4.

Orifarm ja Actavis

Orifarmin sekä Actaviksen 20 mg:n isotretinoiinia on tulossa myyntiin viikolla 16 eli 13.4. alkavalla viikolla, mutta määrä ei välttämättä tule riittämään kattamaan kysyntää.

Isogalen

Isotretinoin Isogalen 20 mg -erityislupavalmistetta ei ennakkotiedoista poiketen ollakaan nyt saamassa Suomeen.

Ostaminen ulkomailta

Isotretinoiinin hakeminen ulkomailta, esimerkiksi lyhyen laivamatkan päästä Tallinnasta, on yksi vaihtoehto. Sähköinen resepti käy tällä hetkellä seitsemässä EU-maassa: ”Ulkomailla lääkkeitä voi ostaa sähköisellä reseptillä Espanjasta, Kroatiasta, Liettuasta, Portugalista, Puolasta, Tšekistä ja Virosta” (Resepti ulkomailla – Kanta.fi)

Muita artikkeleitamme

Ihosairaala