Fritsun peittäminen

Kosmetologin vinkit fritsun peittämiseen

Moni on elämänsä aikana kokenut kiusallisen tilanteen fritsujen vuoksi, sillä niitä on haastava saada kokonaan piiloon. Kosmetologi Mira Heino antaa vinkkinsä jälkien piilottamiseen.
Varaa aika kosmetologille >

Miten jäljen saa paranemaan?

Joitain “poppaskonsteja” fritsun parantamiseksi löytyy. Aina verenkierron tehostaminen ei kuitenkaan hävitä fritsua.

“Fritsun aiheuttamaa mustelmaa ei varsinaisesti voi parantaa iholta pois, eli ei ole niin sanotusti oikotietä onneen”, Heino toteaa.

“Fritsun peittäminen on helpompaa, kuin yritys saada se paranemaan nopeammin, sillä se on samanlainen verenpurkauma kuin mustelma. Joitain rauhoittavia voiteita voi kokeilla, jos jälki lähtisi paranemaan paremmin”, Heino kertoo. 

Peittäminen meikkipussin löydöillä

Aina ei ole mahdollista kulkea huivi kaulassa tai peittää jälkiä kaulassa poolopaidan kauluksella.

“Helpoin tapa fritsun peittämiseen on käyttää peitepuikkoa, joka on tarkoitettu peittämään haastavia värivirheitä iholla, esimerkiksi tuote, jolla saa myös tummat silmänaluset piiloon.”

Usein fritsu pääsee yllättämään, eikä peitepuikko-ostoksille välttämättä ehdi lähtemään. “Perusmeikeistä kokeilisin laittaa vihreään taittavaa peiteväriä pohjalle, kiinnittää sen puuterilla ja päälle vielä peittävää meikkivoidetta. Voide viimeistelee pinnan tasaiseksi”, Heino neuvoo.

NESI:n meikki-valikoima >
Varaa aika kosmetologille >

 

Samankaltaisia artikkeleita

Märkärupi tarttuu helposti
Iho

Märkärupi tarttuu helposti

Märkäruvesta kärsivät eniten pienet lapset, joiden välillä märkärupi myös tarttuu helposti. Myös urheilijat ja atooppisesta ihottumasta kärsivät sairastuvat herkemmin märkärupeen.

Lue lisää >>
Ihosairaala