Aknearpien hoitoon on onneksi olemassa tehokkaita menetelmiä, joilla aknearvet saadaan tasoitettua huomaamattomammiksi. Arpia hoidetaan esimerkiksi tca-happokuorinnalla, mikroneulauksella tai fraktioidulla laserilla. Arpihoidoissa laseria käytetään hiomaan arpialuetta, minkä ansiosta alue tasoittuu.
– Laserilla, kuten muillakaan hoitokeinolla, arpia ei pystytä poistamaan, mutta sillä saadaan hiottua niitä huomaamattomammiksi. Hankaliin arpiin laser on paras ja tehokkain hoito, ihotautien erikoislääkäri Mari Grönroos Ihosairaalalta kertoo.
Fraktioidun laserhoidon teho perustuu sen pistemäinen käsittelytapaan, jonka ansiosta myös toipumisaika on vanhempia teknologioita nopeampi. Lasertoimenpiteet tehdään paikallispuudutuksessa.
– Hoidon jälkeen iho erittää kudosnestettä. Viikon sisällä kehittyvät ruvet, jotka irtoavat seuraavan viikon sisällä. Punoitus häviää vähitellen parin kuukauden aikana. Mineraalimeikkivoidetta voi halutessaan käyttää parin päivän kuluttua hoidosta. Suositeltavaa on varata etenkin ensimmäinen hoitokerta niin, että sitä seuraava viikko olisi lomaa tai mahdollisuus tehdä etätöitä rauhassa kotona, Grönroos sanoo.
– Kaikkien lasertoimenpiteiden jälkeen iho täytyy suojata auringolta 50-suojakertoimen aurinkosuojavoiteella kahden kuukauden ajan pigmenttimuutosten välttämiseksi. Tästä syystä paras aika laserhoidoille onkin syys- ja talvikausi, Grönroos jatkaa.
Hoidon lopulliset tulokset nähdään vasta muutaman kuukauden kuluttua toimenpiteestä. Aknearpien laserhoito on sarjahoito ja vaatii yleensä 3–5 hoitokertaa. Kokonaisuudessaan hoito ajoittuu tyypillisesti muutaman vuoden ajalle.
Arpien syntymiseen voi vaikuttaa myös itse
Kuinka arpien syntymistä voi sitten ehkäistä? Vaikka arpien muodostumista on vaikea ennustaa, on mahdollisimman aikainen hoidon aloittaminen tehokkain keinoin vähentää pysyvien aknevaurioiden ja aknearpien muodostumista.
– Vaikean ja korkean arpeutumisriskin aknen hoitoon tarkoitettu isotretinoiini on vähentänyt huomattavasti pahojen aknearpien syntymistä, ja suosittelenkin, että kaikki vaikeasta aknesta kärsivät söisivät kuurin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, Grönroos muistuttaa.