Young,Woman,In,Casual,Shirt,Looking,At,Sunset,At,The

PDT-päivänvalohoito on uusi, ihoa korjaava hoito ihosyöpien torjunnassa

PDT on menetelmä, jota on käytetty pitkään ihosyövän esiasteiden ja tiettyjen ihosyöpien hoitoon ihoa keinovalon avulla käsittelemällä. Nykyään vastaavia tuloksia saadaan, kun PDT-hoito suoritetaan luonnollisesti päivänvalossa. Se myös nuorentaa ihoa.

PDT on lyhenne sanoista Photodynamic therapy eli valodynaaminen hoito. Menetelmä perustuu ihon poikkeavien solujen herkistämiseen valolle. PDT-hoidossa iholle levitetetään herkistävä voide, minkä jälkeen muuttuneet solu tuhotaan punaisen valon aallonpituudella, jota esiintyy keinovalon ohella myös päivänvalossa.

Varaa aika PDT-hoitoon >

PDT-hoitoa päivänvalotuksella on etenkin Pohjoismaissa tutkittu ja kehitetty viime vuosina runsaasti. Nykyään tiedetäänkin, että päivänvalon sisältämä punaisen spektrin valo on riittävä PDT-hoidon onnistuneeseen toteuttamiseen, mutta altistusaika on pidempi. Keinovalolla tehdyn valotuksen keston ollessa kahdeksan minuuttia, on päivänvalossa oleiltava kaksi tuntia. Keinovalotus on menetelmänä kivuliaampi ja vain pienehköjä alueita voi käsitellä kerralla. Päivänvalohoito on käytännössä lähes kivuton ja kerralla voidaan käsitellä laajoja ihoalueita. Sillä voidaan kuitenkin hoitaa ainoastaan esiastetasoisia muutoksia (aurinkokeratooseja), ei ihosyöpää. 

– Kumpikaan PDT-menetelmä ei korvaa toista. Asiakkaan kanssa yhdessä mietitään, kumpi sopii paremmin. Hoidot eivät sulje toisiaan pois ja niitä voi myös yhdistellä. Itse olen hoitanut paljon asiakkaita, joilla on pari aurinkokeratoosia, ja joille näiden päivänvalo-PDT hoidon yhteydessä tehdään samalla myös esim. kasvojen, kaulan ja dekolteen rejuvunaatio, kertoo Mari Grönroos. Hän toimii Ihosairaalassa Ihotautien erikoislääkärinä ja kuvailee PDT-hoitoja erityiseksi kiinnostuksen aiheekseen. 

– Kyseessä on solutasolla selektiivinen hoito, jossa vain muuttuneet solut tuhoutuvat. Ihosyöpähoidoista sen esteettinen lopputulos onkin erinomainen, Grönroos toteaa.

Usein hoidetaan kasvainsoluja ja ihosyövän esiasteita, mutta PDT on käytännössä myös rejuvenaatiohoito, jolla vaikutetaan ihon vanhenemisen aiheuttamiin muutoksiin. Se parantaa ihon laatua ja kimmoisuutta, vähentää karheutta ja tasoittaa pigmenttiä.

– PDT:tä käytetään myös puhtaasti esteettisenä hoitona. Nuorennushoitoja on nykyään paljon esillä, mutta tämä tutkitusti myös tehoaa, Grönroos sanoo. 

PDT-hoitoon liittyy vielä kolmas aspekti: sillä voidaan hoitaa jossain määrin ennakoivasti niitä ihosyövän esiasteita, jotka olisivat lähivuosina kehittymässä. Eli hoito on luonteeltaan myös ennaltaehkäisevää.

Aikaikkuna luonnonvalolla tehtävälle PDT-hoidolle osuu toukokuun puolivälistä syyskuun puoliväliin. Silloin valoa ja UV-säteilyä on riittävästi. Lämpöasteita täytyy olla vähintään 10 celsiusta. Tulosten saamiseksi ei tarvitse oleskella suorassa auringonvalossa, myös normaali ulkoilu puolipilvisenä päivänä tai varjossa istuminen riittää. Hoidon yhteydessä käytetään aurinkosuojavoidetta, jotta iho ei kärsi päivänvalotuksen aikana.

Varaa aika PDT-hoitoon >

 

Samankaltaisia artikkeleita

Ihosairaala