Veera Karvonen on valmistunut lääkäriksi Tampereen yliopistosta. Jo perusopintojen loppupuolella hän totesi ihotaudit omaksi alakseen ja päätti erikoistua niihin. Hän työskentelee Ihosairaalan lisäksi HUSin Iho- ja allergiasairaalassa.
Veera kiinnostui ihotaudeista alan monipuolisuuden ja visuaalisuuden vuoksi. Hänestä on hienoa, että diagnoosiin päästään usein nopeasti potilasta katsomalla ja kuuntelemalla, eikä muita tutkimuksia välttämättä tarvita. Hän pitää myös pientoimenpiteistä, joita ihotautien parissa on mahdollisuus tehdä monipuolisesti.
Lääkärinä Veera on helposti lähestyttävä ja hänelle on tärkeää kohdata jokainen potilas yksilönä. ”Pyrin aina yhteistyössä potilaan kanssa löytämään sopivimman mahdollisen hoidon heidän ongelmaansa. Parasta työssäni ovatkin potilaskohtaamiset. On palkitsevaa nähdä, kun sairaudet paranevat ja oireet lievittyvät oikean hoidon myötä.”
Veera hoitaa kaikenlaisia ihotauteja kuten aknea, ruusufinniä, erilaisia ihottumia ja psoriaasia sekä tutkii luomia ja muita ihomuutoksia. Myös sukupuolitaudit kuuluvat hänen erikoisalaansa. Hän voi vastaanotollaan myös poistaa pieniä luomia ja muita ihomuutoksia sekä hoitaa kryo-hoidolla syyliä ja ihosyöpien esiastemuutoksia. Hän hoitaa mielellään kaikenikäisiä potilaita.