Anni Andersin, sairaanhoitaja, kosmetologi

Anni Andersin

Sairaanhoitaja, kosmetologi
Sairaanhoitajana olen empaattinen ja pyrin kuuntelemaan asiakkaan tarpeita rauhallisesti. Yhdessä löydämme hänelle parhaan hoitoratkaisun.

Anni Andersin tekee vastaanotollaan Ihosairaalassa laserhoitoja, syylien jäädytyshoitoja ja mikroneulaushoitoja.

Laserilla tehtävään karvanpoistoon ja mikroneulaukseen tullaan plastiikkakirurgisten hoitojen ilmaisen konsultaation kautta. Konsultaatiossa tehdään yksilöllinen hoitosuunnitelma ja varataan tarvittavat toimenpideajat.  Syylän jäädytykseen voi saapua suoraan ajanvarauksella.

Hoidot ovat pääosin sarjahoitoja. Parhaat tulokset saadaan aikaan useamman hoitokerran myötä. Annin mukaan pääasia on kuitenkin se, ettei asiakkaan kanssa hätiköidä, vaan häntä muistetaan myös kuunnella iho-ongelmia kartoitettaessa.

“Sairaanhoitajana olen empaattinen ja pyrin kuuntelemaan asiakkaan tarpeita rauhallisesti. Yhdessä löydämme hänelle parhaat hoitoratkaisut.“

Anni on työskennellyt sairaanhoitajana monipuolisesti sekä esteettisen että korjaavan plastiikkakirurgian parissa. Hänellä on myös kosmetologin koulutus.

“Kosmetologin taustastani johtuen olen aina ollut kiinnostunut ihonhoidosta, ja asiakkaan hyvinvoiva iho on minua työssäni motivoiva asia”, Anni kertoo.

Ihosairaalan yhteydestä löytyy myös ihonhoidon erikoisliike NESI, jossa Anni työskentelee asiakaspalvelussa kosmetiikkaneuvojana. Häneltä voi tulla matalalla kynnyksellä kysymään kasvojenhoitotuotteista ja kosmetiikasta.

Seuraavat vapaat ajat

Ei vapaita aikoja juuri nyt. Tarkista tilanne myöhemmin tai valitse toinen asiantuntija.
{{ appointment['time'] }}
{{ appointment['ApptLength'] }} min
{{ appointment['formatted_date'] }}
{{ appointment['location_name'] }}
{{ appointment.person.name }}
{{ appointment.person.title }}

Erityisosaaminen

  • Mikroneulaushoidot
  • Karvojen poisto laserilla
  • Syylien jäädytys
  • Ompeleiden poistot

Kielet

Englishen
Finnishfi

Hinnat

  • Toimenpiteet kts. hinnasto

*Vastaanoton hintaan sisältyy käytetyn vastaanottoajan lisäksi myös asiantuntijan potilastietojärjestelmiin tekemät kirjaukset ja tutustuminen mahdollisiin esitietoihin. Vastaanottokäynnin hinnan lisäksi veloitetaan poliklinikkamaksu 15,78€ sekä Kanta-maksu 3,50 €. Vastaanotolla mahdollisesti tehdyt tutkimukset ja toimenpiteet laskutetaan erikseen. Hinnoissa ei ole huomioitu Kela-korvausta. Voit tutustua hinta-arvioihin hinnastostamme.

Faktat

  • Sairaanhoitaja
  • Kosmetologi
Ihosairaala