Purkkaa irrotetaan lapsen hiuksista

Näin saat purukumin irti hiuksista

Purukumin tarrautuminen hiuksiin on inhottava arkinen ongelma, jonka useimmat kohtaavat viimeistään hankittuaan lapsia. On olemassa helppo ja kivuton keino irrottaa purukumi ilman saksien tuhoisaa jälkeä.  
Varaa aika ihotautilääkärille >

Purukumi irtoaa aiheuttamatta hiuksille vahinkoa

Purukumia ei tule koittaa repiä hiuksista, sillä samalla hiukset vahingoittuvat. Ihotautilääkärit suosittelevat käyttämään purukumin irrottamiseen kasviöljyä, esimerkiksi oliiviöljyä.

Kasviöljyt muuttavat purukumin rakenteen vähemmän sitkeäksi ja pehmentävät sitä. Sama keino toimii purukumin tarttuessa esimerkiksi kulmakarvoihin tai silmäripsiin. 

Helpot ohjeet itse operaatioon:

  1. Levitä kasviöljy purukumin tarttumaan kohtaan.
  2. Anna sen vaikuttaa hiuksissa muutaman minuutin ajan.
  3. Irrota purkka hiuksista hellästi vetämällä.
  4. Pese hiukset normaalisti.
Varaa aika ihotautilääkärille >
Lähde: AAD

 

 

Samankaltaisia artikkeleita

Märkärupi tarttuu helposti
Iho

Märkärupi tarttuu helposti

Märkäruvesta kärsivät eniten pienet lapset, joiden välillä märkärupi myös tarttuu helposti. Myös urheilijat ja atooppisesta ihottumasta kärsivät sairastuvat herkemmin märkärupeen.

Lue lisää >>
Ihosairaala