Nykyisillä vasta-ainetesteillä etenkin pitkittyneen borrelioosin havaitseminen on helpottunut
Borrelioosi-infektion aiheuttaa Borrelia burgdorferi -bakteeri. Sen levittäjinä toimivat tietyt puutiaislajit; Suomessa näistä esiintyvät tällä hetkellä Ixodes ricinus ja Ixodes persulcatus, joista osa kantaa bakteeria mukanaan. Erityisesti näitä punkkilajeja esiintyy rannikkoalueilla ja Itä-Suomessa. Punkkien kantaman bakteerikannan esiintyvyydessä ei ole todettu Suomen sisällä vaihtelua. Punkin purema on siis otettava vakavasti riippumatta siitä, missä se on saatu.
Tartunnan edellytyksenä on tilanne, jossa bakteeria kantava punkki on pitkään pureutuneena ihoon. Noin 12 tunnin altistus on jo otollinen tartunnan siirtymiselle, lyhyemmissä altistuksissa riski saada tartunta on varsin pieni. Haasteena on havaita ihoon pureutunut punkki – myös parin millimetrin mittaiset nymfit – eikä tilannetta välttämättä tule havainneeksi ilman säännöllisiä punkkitarkastuksia esimerkiksi luonnossa liikkumisen jälkeen. Toinen haaste on itse taudinkuvan tunnistaminen.
Punkin purema voi ensivaiheessa aiheuttaa iholle ärsytysreaktion, mutta tämä ei vielä ole merkki borrelioosista. Ihoinfektio kehittyy tartunnan saaneista puolelle vasta kuukauden sisällä. Yli viikon kuluttua puremasta ilmaantuva, halkaisijaltaan yli viiden senttimetrin punoittava läiskä tai laajeneva rengasmainen jälki on merkki varhaisvaiheen infektiosta.
Borrelioosin toteaminen vasta-ainetestillä on aiheellista, jos taudinkuva on muuten epämääräinen. Olosuhteet tartunnan saamisesta ja ajankohdasta voivat olla epäselvät. Jostain syystä viiveellä ilmaantuvia tai pitkittyneitä infektioita todetaan myös punkkisesongin ulkopuolella kylminä kuukausina.
Borrelioosin paljastavista laboratoriotutkimuksista tärkein on vasta-aineiden mittaaminen potilaan verestä ja toisinaan myös aivoselkäydinnesteestä. Vasta-aineita muodostuu borrelioosissa verrattain hitaasti ja iho-oireiden ilmentyessä tehty testi on vielä usein negatiivinen. Jos borrelioosi on tarttunut punkin puremasta, elimistö muodostaa havaittavan määrän vasta-aineita noin 3–4 viikkoa pureman jälkeen.
Borrelioosin myöhäisoireiden kohdalla vasta-ainetestit ovat luotettavia. Levinneessä borrelioosissa vasta-ainepitoisuudet ovat yleensä selvästi suurentuneita. Negatiivinen testitulos varmistaa käytännössä sen, että kyseessä ei ole borrelioosi.
