Aurinkosuoja ehkäisee ihosyövän riskiä

Suojaa ihoasi auringolta – farmaseutin vinkit tehokkaaseen auringolta suojautumiseen

Lämmin alkukesä on saanut ihmiset liikkeelle ja nauttimaan kauan kaivatusta auringosta. Aurinko tekee hyvää monella tapaa, mutta sen säteillä on myös varjopuolensa.

Pitkän odotuksen jälkeen auringon viimein paistaessa ei ensimmäinen ajatus ole siltä suojautuminen, päin vastoin. Ihosairaalan yhteydessä toimivan ihonhoidon erikoisliikkeen Nesin farmaseutti Tiia Toivonen muistuttaa kuitenkin suojautumisen tärkeydestä.

“Aurinko tuntuu ihanalta iholla, mutta liiallinen altistuminen UV-säteilylle ja sen aiheuttama ihon palaminen ovat merkittävimpiä ihosyövän riskitekijöitä. Lisäksi UV-säteily vanhentaa ja kuivattaa ihoa”, Toivonen kertoo.

Auringolta suojautuminen, ihon hoitaminen ja huomion kiinnittäminen aurinkokäyttäytymiseen, jotta rusketukseen ei kehity riippuvuus ovatkin Toivosen mukaan parhaat vinkit ihovaurioiden ennaltaehkäisyyn ja ihon pitämiseen kauniina ja hyvinvoivana.

Miksi iho palaa?

UV -säteily on näkymätöntä sähkömagneettista säteilyä. Maan pinnalle pääsevät UVA- ja UVB -säteet läpäisevät ihon eri tavoin.

“Yksinkertaistaen voi sanoa, että syvemmälle ihoon kulkeutuva pitkäaaltoinen UVA -säteily vanhentaa ihoa ja heikentää ihon immuunivastetta, kun puolestaan lyhyemmistä aallonpituuksista koostuva ihon ylimpiin kerroksiin jäävä UVB -säteily polttaa. Molemmat sekä UVA – että UVB -säteet kykenevät vaurioittamaan solujen DNA:ta, siksi on tärkeä suojautua molemmilta”, Toivonen selittää.

UV-indeksi kertoo säteilyn voimakkuudesta

UV -indeksiä seuraamalla saa helposti käsityksen säteilyn voimakkuudesta ja sitä voi seurata Ilmatieteenlaitoksen verkkosivuilta. Ihon suojaustarve alkaa UV -indeksin saavuttaessa arvon 3.

“Suomessa UV -indeksi on keskikesällä korkeimmillaan noin 6, ja ulkomailla helposti jopa kaksinkertainen. UV -säteily läpäisee myös pilvet, ja ainoastaan paksu pilvikerros vaimentaa säteilyä. Pilviselläkin säällä voi siis palaa”, Toivonen kertoo.

Aurinkosuojatuotteet ovat kätevä lisäapu auringon haitalliselta säteilyltä suojautumiseen, mutta mikään niistä ei anna täydellistä suojaa. Varjoa ja vaatetusta aurinkolaseineen ja hattuineen ei siis kannata unohtaa osana auringolta suojautumista.

“Kuumaa keskipäivän aurinkoa on hyvä välttää, eikä auringossa kannata oleskella liian pitkään edes silloin, kun käyttää aurinkosuojatuotetta. Aurinkosuojavoiteen tarkoitus on pienentää ihon palamisen riskiä, mutta hyödyn saamiseksi tuotteita on käytettävä oikein”, Toivonen täsmentää.

Farmaseutin vinkit auringolta suojautumiseen:

1) Käytä laadukkaita tutkittuja aurinkosuojatuotteita, jotka suojaavat sekä UVA- että UVB -säteilyltä.
2) Valitse ihotyypillesi sopiva ja itseäsi miellyttävä tuote, jotta tuotetta on mukava käyttää.
3) Levitä aurinkosuojatuote iholle 15-30 minuuttia ennen auringon säteilylle altistumista.
4) Levitä voidetta riittävästi. Kasvoille sopiva määrä on noin teelusikallinen, vartalolle pari
ruokalusikallista.
5) Muista levittää aurinkosuojatuotetta myös kaulalle, korville ja huulille sekä kämmenselille.
6) Lisää tuotetta usein ja runsaasti, varsinkin hikoilun ja uimisen jälkeen.
7) Lopuksi puhdista ja kosteuta ihoa auringossa oleskelun jälkeen.

 

Ihosairaalan yhteydessä toimivan ihonhoidon erikoisliike Nesin valikoimasta löytyy ihotautilääkärin ja farmaseutin yhteistyönä valitsemia laadukkaita aurinkosuojatuotteita erilaisille ihotyypeille.
Tutustu Nesin aurinkotuotteiden valikoimaan >

Samankaltaisia artikkeleita

Ihosairaala