Menu
Kristiina-Airola

Kristiina Airola

LT, ihotautien ja allergologian erikoislääkäri
“Aito kohtaaminen on hyvän hoidon edellytys”

Kristiina Airola on kokenut ihotautien ja allergologian erikoislääkäri, jonka vastaanotolta löytyy apu kaikenlaisiin ihosairauksiin. Kristiina on yleisdermatologi, joka on erityisen kiinnostunut ihosyövistä ja toimenpiteistä sekä uusista lääkehoidoista. Hän onkin myös lääkealan asiantuntija. Ihotautien pariin hänet ohjasi alan monipuolisuus.

“Ihotaudit on erikoisalana äärimmäisen mielenkiintoinen, sillä se sisältää niin potilastyötä kuin kädentaitoa vaativia toimenpiteitä. Monet sairaudet diagnosoidaan silmin havainnoimalla, mutta toisaalta toimenpiteissä vaaditaan teknistä osaamista. Ala kehittyy nopeasti ja uusia lääkehoitoja kehitetään koko ajan, mikä tekee ihotaudeista valtavan mielenkiintoisen kokonaisuuden.”

Kristiina tunnetaan empaattisena ja kuuntelevana lääkärinä, jonka kanssa sopiva hoito löydetään yhdessä keskustellen. Potilaan kohtaaminen on Kristiinan vahvuus ja hoitoon liittyvät asiat käsitellään perusteellisesti ja ymmärrettävästi niin, että potilas voi lähteä kotiin hyvillä mielin luottaen hoitoonsa sekä siihen, että lisäapua on saatavilla tarvittaessa.

 

Seuraavat vapaat ajat

Ei vapaita aikoja juuri nyt. Tarkista tilanne myöhemmin tai valitse toinen asiantuntija.
{{ formatTime( appointment['ApptDateTime'] ) }}
{{ appointment['ApptLength'] }} min
{{ formatDate( appointment['ApptDateTime'] ) }}
{{ appointment.person.name }}
{{ appointment.person.title }}

Kielet

deGerman
enEnglish
fiFinnish
svSwedish

Erityisosaaminen

  • Ihosyövät ja toimenpiteet
  • Yleiset ihotaudit
  • Uudet lääkkeet

Faktat

  • Lääketieteen tohtori
  • Ihotautien ja allergologian erikoislääkäri
  • Lääkealan erityispätevyys
  • Pienet toimenpiteet mahdollisia jo ensimmäisen vastaanoton yhteydessä. Jos kyseessä on useamman kuin yhden luomen poisto tai muu toimenpide, varaathan ajan puhelimitse 010 419 2000

Hinnat

  • 20 min 95€ / 102,50€ kela-korvaus ja poliklinikkamaksu huomioiden
  • 30 min 130€ / 134,50€ kela-korvaus ja poliklinikkamaksu huomioiden
  • Mahdolliset tutkimukset ja toimenpiteet toteutuneen mukaan.

Palvelut

Mediassa