Itseruskettavalla luonnollinen lopputulos

Kosmetologi neuvoo, miten saat itseruskettavalla parhaan lopputuloksen

Ihosairaalan kosmetologi kertoo vinkit itseruskettavan käyttöön mahdollisimman luonnollisen lopputuloksen saamiseksi. 
Varaa aika kosmetologille >

Miten päästä luonnolliseen lopputulokseen?

Luonnollisen ja tasaisen lopputuloksen itseruskettavalla saat tekemällä valmisteluja ihollesi ennen ruskettavan aineen levittämistä. 

“Iho kannattaa kuoria, minkä jälkeen se tulee kosteuttaa hyvin. Kuorinta ja kosteutus on tärkeää tehdä tasaisesti koko käsiteltävälle alueelle, jotta kaikkiin kohtiin aine imeytyisi yhtä hyvin ja näin lopputuloksesta tulisi mahdollisimman tasainen epämääräisten laikkujen sijaan.”

“Itseruskettava tulee levittää iholle tasaisesti kinnasta tai sientä apuna käyttäen. Ainetta kannattaa levittää ensimmäisellä käyttökerralla vain yksi kerros, sillä monet itseruskettavat imeytyvät vasta parin tunnin kuluessa, joten ihon väri muuttuu viiveellä.”

”Miedosti sävytettyä tuotetta säännöllisesti käyttäen, päästään todennäköisemmin luonnolliseen lopputulokseen, kuin silloin tällöin levitetyn voimakkaamman tuotteen kanssa”, neuvoo.

Aineen levityksen jälkeen kannattaa odottaa aineen imeytymisen ajan ennen pukeutumista, eli riippuen tuotteesta noin muutaman minuutin ajan. Pukeutumisessa kannattaa suosia löysiä vaatteita, jotta rusketus ei hankaudu pois tai tartu vaatteisiin. 

Miten valita itselle sopivin itseruskettava?

Oikean tuotteen ja siitä oikean sävyn valintaan kannattaa pyytää ammattilaisen apua. Suomalaiset ovat iholtaan usein vaaleita ja hieman punaisen punertavan sävyisiä, mikä tulisi muistaa tuotteita valittaessa. 

“Itseruskettavan tulee olla omaa ihon väriä vain astetta tummempi, jos halutaan lopputuloksen olevan luonnollinen. Monesta löytyy testeri, mutta sen pitäisi antaa vaikuttaa pari tuntia, jotta oikean värinen lopputulos tulee esiin”.

“Laadukkaiden itseruskettavien ei pitäisi aiheuttaa iholle vahinkoa, mutta tulee muistaa, ettei ihoa ärsyttävää tuotetta saa käyttää. Niin sanotusti osa laadultaan epävarmoista tuotteista voi tukkia ihohuokosia ja aiheuttaa sitä mukaa epäpuhtauksia ja näppylöitä ihoon”, Heino ohjeistaa.

NESI:n itseruskettavat tuotteet

 

Itseruskettavan käyttö on iholle parempi vaihtoehto 

Laadukas ja iholle sopiva itseruskettava on iholle turvallisempi vaihtoehto, kuin rusketuksen hankinta auringon palvonnalla. 

“Suihkurusketus on myös tapa hankkia päivittynyt iho ilman haitallista UV- säteilyä, mutta suihkurusketuksessa rusketukseen käytettävää nestettä joutuu hengitysteihin, joten osa pitää sitä hieman kyseenalaisena vaihtoehtona”, Heino lisää.

Varaa aika kosmetologille >

 

 

Samankaltaisia artikkeleita

Ihosairaala