Kosmetologin vinkit fritsun peittämiseen
Moni on elämänsä aikana kokenut kiusallisen tilanteen fritsujen vuoksi, sillä niitä on haastava saada kokonaan piiloon. Kosmetologi Mira Heino antaa vinkkinsä jälkien piilottamiseen. Varaa aika
Moni on elämänsä aikana kokenut kiusallisen tilanteen fritsujen vuoksi, sillä niitä on haastava saada kokonaan piiloon. Kosmetologi Mira Heino antaa vinkkinsä jälkien piilottamiseen. Varaa aika
Moni tiedostaa auringon UV-säteilyn olevan liiallisena haitaksi iholle, mutta kesän tullen hullaantuu aurinkoisista keleistä ja ihannoi päivettynyttä ihoa. Ihosairaalan kosmetologi Katja Khalifi neuvoo, miten auringosta
Pienillä lapsilla on ohuempi iho, joten he palavat aikuisia helpommin altistuessaan auringon UV-säteilylle. Lapsuudessa tapahtuneen ihon palamisen on todettu lisäävän aikuisiällä melanoomariskiä merkittävästi, joten lasten
Luomia poistetaan tyypillisesti joko näytteenottotarkoituksessa tai esteettisistä syistä. Ihosairaalan ihotautilääkäri Kristiina Airola kertoo eri menetelmistä, joilla luomet on mahdollista poistaa. Varaa aika luomenpoistoon> Luomenpoisto on
Koronavirus mietityttää juuri nyt meitä kaikkia ja mediatila täyttyy paitsi vinkeistä koronatartunnan ehkäisemiseksi myös luetteloista korona-altistumisen riskitekijöistä. Perussairaudet ja elämäntavat ovat nousseet otsikoihin, mutta voivatko
Koronavirus on vaikuttanut merkittävästi koko maahan. Ihosairaalaa vastaa muuttuneeseen tilanteeseen avaamalla ihotautilääkärin etävastaanoton video- ja puhelinyhteydellä. Vastaanotot myös toimipisteessämme jatkuvat normaalisti ja aikoja on hyvin
Voit aina soittaa asiakaspalveluumme
Puhelun hinta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min
Aukioloajat:
ma-to 8–20
pe 8–16
la sopimuksen mukaan
ks. poikkeusaukioloajat
Ihosairaala Kamppi
Salomonkatu 1, 2. krs.
(Arkadiantalo) 00100 Helsinki
Ihosairaala Eteläranta
Unioninkatu 13, 5. krs.
00130 Helsinki