Intiimialueen ihosairaudet ja seksitaudit

Intiimialueella esiintyy useita ihosairauksia

Intiimialueella esiintyvät iho-oireet liitetään herkästi seksitauteihin, vaikka kyse olisi aivan muusta ihosairaudesta.
Varaa aika intiimialueen ongelmiin erikoistuneelle lääkärille >

Genitaalialueen sairauksiin lukeutuu laaja joukko erilaisia ihosairauksia, joita voi esiintyä myös muualla kehossa. Kutinan ja punoituksen syy voi löytyä seksitautien lisäksi esimerkiksi kuivista limakalvoista tai hiivatulehduksesta. Epätavalliset oireet on syytä tarkastuttaa ja ne selviävät ihotautilääkärin vastaanotolla luottamuksellisesti.

Hoidon esteenä on usein häveliäisyys

Intiimialueen ongelmat liitetään usein seksitauteihin ja niistä puhuminen koetaan epämiellyttävänä. Oireet voivat aiheuttaa parisuhteessa elävälle ikäviä epäilyksiä sukupuolitautitartunnasta ja uskottomuudesta. Kumppanin tai lähipiirin reaktio voi huolestuttaa, eikä oireista haluta puhua lääkärillekään. Häpeä voi pahimmassa tapauksessa tarkoittaa hoitoon hakeutumista ja vaikeuttaa tilannetta.

On tärkeää muistaa, että aina kyseessä ei ole seksitauti, vaan intiimialueella voi esiintyä monenlaisia oireita. Joka tapauksessa epäilyttävien oireiden jatkuessa kannattaa hakeutua hoitoon hyvissä ajoin. Mitä aikaisemmassa vaiheessa hoito päästään aloittamaan, sitä kevyemmin ja helpommin asia hoituu. Oireiden syyn selviäminen on helpotus, josta myös paraneminen alkaa.

Tyypillisiä intiimialueen ihosairauksia ja ongelmia

Intiimialueen ihosairauksista tyypillisiä ovat esimerkiksi punajäkälä, valkojäkälä ja psoriasis, joiden aiheuttamat oireet, kuten punoitus, ihottuma ja kutina, voivat muistuttaa seksitautien oireita.

Kutina ja punoitus voivat aiheutua myös ärsytyskosketusihottumasta, atooppisesta ihottumasta tai tali-ihottumasta, joita kaikkia esiintyy myös genitaalialueella. Aiheuttaja voi tällaisissa tapauksissa löytyä hygieniatuotteista, vaatteista tai muista ulkoisista tekijöistä. Samankaltaisia oireita aiheuttavat myös kuiva iho, kuivat limakalvot sekä hiivatulehdus.

Punajäkälä

Punajäkälä on tulehduksellinen ihosairaus, joka voi esiintyä ihon lisäksi myös limakalvoilla. Sille tyypillisiä oireita ovat vaalea, verkkomainen kuvioitus limakalvolla sekä punoittavat ohentuneet läiskät. Vakavimmillaan tauti aiheuttaa haavaisia ja erittäviä limakalvoalueita.

Tauti puhkeaa usein keski-iässä ja on tavallisempi naisilla. Kyseessä on autoimmuunisairaus, jonka oireita voidaan lievittää, mutta parantavaa hoitoa ei ole. Punajäkälä on pitkäaikainen sairaus, joka kestää tyypillisesti useita vuosia.

Valkojäkälä

Valkojäkälä aiheuttaa ihon ohenemista ja keratinisoitumista. Ihon kimmoisuus vähenee, mikä aiheuttaa kutinaa ja ärsytystä. Joskus oireena on myös verenpurkaumia ja pahimmillaan verisiä rakkuloita. Tauti todetaan gynekologisella tutkimuksella ja diagnoosi varmistuu koepalalla. Hoitona ovat erilaiset kortikosteroidivoiteet ja tavoitteena estää taudin eteneminen.

Punajäkälän tavoin myös valkojäkälä luetaan autoimmuunisairauksiin ja niitä onkin joskus vaikea erottaa toisistaan. Oireet voivat jatkua pitkään ja niitä helpotetaan erilaisin hoidoin.

Psoriasis

Psoriasis esiintyy joskus yksittäisenä hilseilevänä läikkänä intiimialueella täysin ilman muita oireita. Psoriaasin hoitoon on olemassa tehokkaita menetelmiä, joista valitaan lääkärin kanssa kuhunkin tilanteeseen sopiva hoito.
Varaa aika intiimialueen ongelmiin erikoistuneelle lääkärille >

Samankaltaisia artikkeleita

Ihosairaala