Luomitarkastus on helppo tapa varmistaa ihomuutosten hyvälaatuisuus

Luomiin kannattaa kiinnittää huomiota

Yleisin ja vakavin luomiin liitettävä huoli on pahanlaatuinen melanooma, mutta iholla voi esiintyä monia muitakin muutoksia, joiden hoidossa tärkeää on niiden aikainen havaitseminen.
Varaa aika luomitarkastukseen >

Luomia on monen muotoisia, värisiä ja tuntuisia, eikä tavallinen ihminen välttämättä kiinnitä niihin mitään huomiota. Joskus taas tavalliselta luomelta näyttävä ruskea piste ei ole lainkaan luomi, vaan on kyse jostain muusta ihomuutoksesta.

Melanooman lisäksi esimerkiksi tyvisolusyöpä, okasolusyöpä sekä erityisesti vanhemmalla väestöllä esiintyvä aurinkokeratoosi ovat melko yleisiä ja niiden aikainen havaitseminen takaa paremman hoitotuloksen kevyemmin hoidoin. Nämä muutokset eivät yleensä näytäkään luomilta vaan saattavat muistuttaa esimerkiksi ihottumaläiskää.

Usein luomet eivät kuitenkaan ole yksiselitteisesti hyviä tai huonoja, vaan mustan ja valkoisen väliin mahtuu suuri määrä harmaan sävyjä.

Milloin luomet kannattaa tutkituttaa asiantuntijalla?  

Luomien tarkastuttamiselle ei ole olemassa yksiselitteistä seulonta-ohjetta, vaan tarkastukseen hakeudutaan tarpeen mukaan. On kuitenkin olemassa tiettyjä tekijöitä, jotka lisäävät pahanlaatuisten ihomuutosten riskiä ja joiden vuoksi säännöllistä ihon seurantaa suositellaan.
Melanooman riskiä lisäävät esimerkiksi:

  • runsasluomisuus
  • aiemmin sairastettu melanooma
  • geneettinen alttius melanoomalle (melanoomatapauksia lähisuvussa)
  • ihon runsas palaminen
  • lapsuudessa ja nuoruudessa runsaalle UV-säteilylle altistuminen

Tarkastukseen kannattaa hakeutua myös, jos huomaa luomessa tapahtuvan muutoksia koon, värin tai muodon osalta. Muutoksetkin voivat olla tavallisia, eivätkä ne automaattisesti tarkoita, että jotakin olisi vialla. Asia on kuitenkin hyvä arvioida ammattilaisen toimesta.

ABCDE auttaa hoidontarpeen arvioinnissa

Luomien itsearvioinnin apuna ja hyvänä muistisääntönä toimii ABCDE-sääntö. Kirjaimet tulevat englannin kielestä ja muistuttavat tarkkailemaan tiettyjä luomien ominaisuuksia:

  • A = Asymmetry eli epäsymmetria. Luomen erikoinen muoto tai epäsymmetrisyys voi olla merkki ihomuutoksesta, joka kannattaa tutkituttaa ihotautilääkärin vastaanotolla.
  • Border eli reunus. Jos luomen reuna on epätasainen ja rikkonainen, on syytä hakeutua tarkastukseen.
  • C = Color eli väri. Jos luomi on monivärinen tai sen värissä tapahtuu muutoksia, tulisi se näyttää ihotautilääkärille.
  • D = Diameter eli halkaisija. Luomen kasvaminen on aina merkki, josta on syytä huolestua. Jos luomi laajenee tai sen halkaisija on yli 6 mm, on luomitarkastus paikallaan.  
  • E = Evolution eli jatkuva muutos. Mikäli luomessa tapahtuu jatkuvasti muutoksia tai se oireilee muulla tavalla, kannattaa varata aika luomitarkastukseen.

Jos havaitset luomessa jotakin edellisistä tai esimerkiksi kutinaa tai punoitusta, kannattaa hakeutua ihotautilääkärin vastaanotolle luomitarkastukseen.

Luomet tarkastetaan katsomalla ja tutkitaan tarvittaessa tarkemmin

Potilaan saapuessa vastaanotolle luomihuolien kanssa, suorittaa iholääkäri luomitarkastuksen. Hän kyselee yleensä hieman taustatietoja, sillä esimerkiksi lähisukulaisilla esiintynyt melanooma voi viestiä geneettisestä alttiudesta ja siten vaikuttaa jatkoseurantaan.

Keskustelun jälkeen potilas riisuu vaatteensa ja lääkäri tarkastaa kaikki kehon luomet katsomalla. Tarkempaa arviointia vaativat luomet löytyvät nopeasti ja niitä tarkastellaan lähemmin dermatoskoopilla, joka on yksi ihotautilääkärin tärkeimpiä apuvälineitä.

Tarkastuksen aikana lääkäri päättää mahdollisesti tarvittavista jatkotoimenpiteistä. Epäilyttävästä luomesta tai muusta ihomuutoksesta voidaan ottaa koepala tarkempaa diagnostiikkaa varten tai se voidaan poistaa kokonaan patologin tutkittavaksi  joko välittömästi tai erikseen sovittavalla uudella käynnillä. Poikkeavan näköinen luomi voidaan myös valokuvata seurantaa ajatellen.

Myös kosmeettisesti häiritseviä tai esimerkiksi hankausalueella sijaitsevia luomia voidaan ihotautilääkärin harkinnan mukaan poistaa potilaan niin toivoessa, vaikkei sinänsä olisikaan epäilyä luomen pahanlaatuisuudesta.

Ihotautilääkäri on luomien asiantuntija

Luomet ovat ihotautilääkäreiden arkipäivää ja yksi yleisimpiä aiheita potilaskäynneillä. Vaikka luomet ovat kaikille tuttuja, vaatii niiden tarkastaminen ja luokittelu laajaa perehtyneisyyttä ihomuutosten maailmaan.

Ihotautilääkärit näkevät tuhansia luomia viikoittain ja yksinkertaiselta vaikuttavaan luomitarkastukseen tiivistyy vuosien kokemus, jolla jatkoseurantaa tai toimenpiteitä vaativat ihomuutokset löytyvät tavallisten luomien joukosta käden käänteessä.
Varaa aika luomitarkastukseen >

Seuraavat vapaat ajat

Ei vapaita aikoja juuri nyt. Tarkista tilanne myöhemmin tai valitse toinen palvelu.
{{ appointment['time'] }}
{{ appointment['ApptLength'] }} min
{{ appointment['formatted_date'] }}
{{ appointment['location_name'] }}
{{ appointment.person.name }}
{{ appointment.person.title }}

Samankaltaisia artikkeleita

Ihosairaala