Akne

Akne on yleisimpiä ihosairauksia, jonka hoitoon on useita keinoja

Akne on maailman 8. yleisin sairaus, josta kärsii noin 9,4 % koko maailman väestöstä. Se on erityisesti nuorten ihosairaus: 11–30-vuotiaiden ikäryhmässä aknesta kärsii jopa 85 % ihmisistä.
Varaa aika akneen erikoistuneelle lääkärille »

Akne on näkyvä sairaus, minkä vuoksi se koetaan kiusallisena ja vaivaavana. Vaikka akne sinänsä ei ole vaarallinen, sillä voi olla merkittäviä psykologisia ja sosiaalisia vaikutuksia potilaan elämänlaatuun.

Akne on ihon tulehdustila

Yleisimmin murrosiässä puhkeava akne on talirauhasten sairaus, joka vaikuttaa ihon rasvatasapainoon. Talirauhaset tulehtuvat niiden tiehyeden tukkeutumisen seurauksena. Tulehtuminen aiheuttaa talirauhasten turpoamista, jonka seurauksena esiintyy ihon punoitusta sekä tali- ja sarveismassasta koostuvia musta- ja valkopäisiä finnejä eli komedoja.

Aknenäppylöitä eli finnejä esiintyy 99 %:lla tapauksista potilaan kasvoilla. Lisäksi niitä esiintyy hartioilla, dekolte-alueella ja selässä noin 15 %:lla tapauksista. Näkyviä arpia jää noin 55 %:lle aknepotilaista.

Aknen taustalla on useita syitä

Perinnölliset ja hormonaaliset tekijät vaikuttavat merkittävästi aknen syntyyn. Ne onkin tärkeää ottaa huomioon hoitoa suunniteltaessa. Hoitomuotoihin vaikuttavat myös aknen vaikeusaste, tyyppi ja levinneisyys sekä potilaan mahdolliset muut sairaudet ja lääkitykset.

Ihotautilääkäri osaa neuvoa monenlaisia keinoja aknen hoitamiseksi. Aknen vuoksi ihotautilääkärin vastaanotolle kannattaa hakeutua silloin, kun itsehoitokeinot eivät enää tunnu riittäviltä ja aknen oireet pahenevat tai häiritsevät elämää liiaksi. Lääkäriin kannattaa olla yhteyessä myös silloin, jos akneen sairastuminen tapahtuu epätavallisessa iässä tai tauti on hyvin pitkäkestoinen.

Hoitoja jokaisen potilaan tilanteeseen

Aknen hoidot voidaan jakaa karkeasti neljään kategoriaan, joista löytyy lähes jokaisen potilaan tilanteeseen sopiva vaihtoehto. Hoitoja myös yhdistellään potilaalle sopivalla tavalla ja ne tukevat toisiaan:

  1. Paikallishoidot
  2. Sisäinen antibiootti
  3. Sisäinen hoito: isotretinoiini
  4. Ylläpitohoidot 

Aknen hoito ei ole pelkkää lääkehoitoa, vaan ihonhoito- ja meikkausopastuksella voidaan tukea aknen talttumista. Paikallishoidot ovat hoidoista kevyimpiä, minkä jälkeen voidaan siirtyä sisäisiin lääkityksiin. Voimakkain hoidoista on isotretinoiini, jota saa määrätä vain ihotautien erikoislääkäri ja joka vaatii hoidon aikana myös laboratoriokokeita, ns. turvakokeita, joilla seurataan potilaan maksan toimintaa hoidon aikana.

Kun aknen aktiivinen vaihe on saatu kuriin, voi ihon kuntoa ylläpitää kevyillä paikallishoidoilla sekä akneen taipuvaiselle iholle sopivalla ihonhoitorutiinilla. Mahdollisten arpien kannattaa antaa parantua ensin luonnostaan, minkä jälkeen niitä voidaan käsitellä esimerkiksi kemiallisella kuorinnalla tai fraktioidulla hiilidioksidilaserilla.
Varaa aika akneen erikoistuneelle lääkärille >

Samankaltaisia artikkeleita